Koruja simpukoista

Simpukoista korvakoruja

Joulun lähestyessä käsillä tekeminen leviää ja paisuu niin, että joka paikka täyttyy keskeneräisistä tekeleistä. Haluan kokeilla uusia juttuja. Viime viikkoina olen säntäillyt ideasta toiseen kuin moottoritiellä. Työtila on kaaoksessa, jonka siivoamista en voi pitkään siirtää. Lattiaa kuorruttaa kerros koru-materiaalia, valmiita ja keskeneräisiä töitä, tauluja, kankaita, lankoja, lapasia, pipoja…

Nyt olen valmistanut koruja. Sain joskus eräältä ulkomailla asuneelta ystävältäni lahjaksi kulhollisen simpukoita, jotka hän oli keittänyt ja puhdistanut huolellisesti. Olen ihastellut simpukoitten väriä ja kiiltoa. Päätin kokeilla miltä ne näyttäisivät koruina. Tyttäret toimivat ahkerina apulaisina.

WP_20131128_023

Meren kohinaa korvissa?

WP_20131128_020

Tahtoo Ikeaan!

WP_20131128_024

Näissä simpukoissa on posliinimaisen sileä ja hohtava pinta.

WP_20131128_025

Kiinnitin koukun ”nurjalle” silikooniliimalla. Mietin, että pitäisikö saumakohta peittää. Päätin kuitenkin jättää sen näkyviin. Halusin, että simpukan voi tunnistaa simpukaksi.

WP_20131128_042